Doih. Sainpahan tämän kirjoittelun aloitettua. Minä olen Luka, entiseltä nimeltäni Mikki. Mikki on nykyisen emäntäni parhaita kavereita, josta johtuen joudun hiukan totuttelemaan uuteen nimeen. Makailen tässä lattialla ja mietin, missähän oikein olen. Uuden ihmisen jalat litistyvät hyvin painoni alla, mutta onhan tässä turvallista olla. Aamulla olin vielä kotona, ja sitten tuo tyttö tuli ja vei minut tänne.

Ensin ne veivät minut autoon - olen ollut siellä ennenkin. Istuin kiltisti etupenkin jalkotilaan ja painoin pääni tämän tytön syliin. Auto lähti liikkeelle, mutta enpä jaksanut moisesta pahemmin piitata. Sitten katselin, että ulkopuolella tapahtuu jotain. Ryömin ja möyrin lattialta ylös suoraan tuon tytön syliin ja menin siihen makaamaan ja katselin samalla pihalle. Tyttö rapsutteli minua ja avasi ikkunan - loistavaa. Nuuskin ulkoilmaa, enkä todellakaan ymmärtänyt, miksi tyttö näytti hiukan tuskaiselta allani. Eikös sylikoirat yleensä ole sylissä?

Noh, tänne päästyäni huomasin heti ovella kissan. Kissa oli kuitenkin nopea kuin raketti ja juoksi kylpyhuoneeseen piiloon. Kuului kauhea kolina, ja sen jälkeen en ole tuota otusta nähnytkään. Tämä tyttö, jota tuo yksi poika, jota on kiva pureskella, kutsuu Jekuksi, antoi minulle vettä ja laittoi ruokaa turpoamaan. Nuuskin heti kaikki paikat läpi - onhan minun tiedettävä, josko toinen koira olisi jättänyt jotain viestejä minulle. Eipä kuitenkaan ollut. Jekku antoi minulle omituisen lelun, jonka sisällä oli säilykeruokaa. En ymmärtänyt alkuunkaan, miten se toimii, mutta sain kovalla työllä ja muutaman tunnin uurastuksella ruuat ulos sieltä. Se oli kivaa.

Käperryin lattialle makaamaan tämän tytön jalkoihin. Sitten kuulin ääntä. Tuossa lasikopissa liikkui joku! Olin ihan varma siitä. Menin katsomaan asiaa lähempää - se otus kiipeili siellä. Ihmeellinen - eihän sillä ollut jalkojakaan. Yritin kovasti nuuskia tuota olentoa, mutta kopautin kokoajan kuononi tuohon näkymättömään seinään - ihmeellinen keksintö. Olikohan Jekku tietoinen, että hänellä on tuollaisia tunkeilijoita asunnossaan? Menin tökkimään tytön läppäriä, ja hän vain silitti päätäni. En ymmärtänyt alkuunkaan.

Jahas, nyt remmi kolahti eteisessä - taidan päästä pitkälle lenkille.

jatkuu...

Noin, lenkki käyty. Riemuissani hiukan koitin vetääkin, mutta tuo uusi ketjupanta kiristyi sitä mukaan mitä enemmän vedin - pölhöjä keksintöjä. Noh, kävelin kuitenkin ihan nätisti, mutta riemua täynnä. Lenkki oli pitkä, ja tassut kastuivat. Katselin ihmeissäni muutamia vastaantulevia ihmisiä, mutta en juuri jaksanut noteerata niitäkään sen enempää.

Lenkiltä tullessamme juoksin heti kylpyhuoneeseen - en ymmärrä miksi Jekku komentaa minut aina sieltä pois - kissanruokia on niin kiva syödä! Selitti jotain, että mahani muka voi mennä sekaisin, ja että kissoillakin on oltava ruokaa. Pöh, ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolen. Tai no, tässä tapauksessa oven toisella puolen.

En osaa oikein rauhoittua aloilleni. Jekku sanoi, että olen todella raskas, kun kävelen jatkuvasti ympäriinsä. Välillä menen hänen luokseen hakemaan muutamat rapsutukset korvan taakse - ja sitten taas keittiö - olohuone - väliä. Tätä jatkettuani menin taas tuon tytön jalkoihin makaamaan - turvallisin paikka maailmassa.

Pääsen vielä lenkille tuossa tunnin kuluttua - ymmärsin Jekun katseesta jotain sen suuntaista. Vaikka olenkin koira, osaan tulkita melko paljon ihmisten sanoja ja tekoja. Nyt uni painaa silmää, joten jatkelen kertomuksiani huomenna. Ylihuomenna pääsen kuulemma koirapuistoon! Jekku kuitenkin sanoi, että sen on oltava hiljainen puisto, ja katsotaan miten viihdyn siellä. Odotan jo kovasti.