Pari päivää on mennyt hetkessä. Nyt siis päivittelen hiukan tätäkin.

Toissapäivänä heräsimme aamulla klo 7 ja lähdimme kaupungille. Siellä oli vietävästi outoja kulkuneuvoja, paljon hajuja ja ihmisiä. Tapasimme saman tytön, joka oli ollut minua täällä hoitamassa. Hänellä oli mukanaan myös epämääräinen moppi. Sellanen pieni, karvainen tyttökoira. Se piti minusta todella paljon. Jatkoimme matkaamme uppioutoon koirapuistoon, jossa leikin tämän otuksen kanssa. Se tosin vain räksytteli minulle takaisin, eikä tajunnut hauskoja leikkejäni.

Pian puistoon saapui labradorinnoutaja Sulo. Sulo oli todella suloinen tapaus - nimensä mukaan. Sen kanssa juoksimme ja painoimme ihan täysillä. Olimme puistossa yhteensä kaksi tuntia.

Sieltä lähdimme sitten takaisin kotiin. Siellä emme kuitenkaan olleet kuin muutaman tunnin, ja lähdimme taas - linja-autot on kivoja. Osaan olla siellä ihan rauhallisesti, nuokun vähän ja katselen ympärilleni. Kun joku katsoo minua silmiin tai puhuu minulle - minä murisen.

Menimme Jekun äidin luokse - sen osasin aavistaa. Siellä minun hampaitani nyplättiin ja kynteni leikattiin - se ei ollut kivaa, mutta sen jälkeen sain koiranmakkaraa ja aimo rapsutukset. Siellä makailin sohvalla ja katselin kissoja, joita oli myös kiva kiusata.

Pääsimme autokyydillä kotiin.

Tänään - noh, ollaan oltu hiukan laiskoja. Jekku on kipeä, ja kovin nuhainen - ja siksi ymmärrän, ettei lenkittämiseeni käytetä samaa määrää päivässä. Lohdutukseksi Jekku kuitenkin lupasi, että huomenna lähdemme maalle hänen isänsä luokse - siellä on kuulemma muitakin koiria ja saan juosta ihan vapaana!